sunnuntai 19. tammikuuta 2014

"Äiti, mä haluun lounaaksi pikkumunakasta!"

Pikkumunakas on kolmevuotiaan antama nimitys pannulla tehdylle pikamunakokkelille. Pikku-etuliite tulee vastakohtana Isolle munakkaalle, joka on omeletti. Tämä on hänen lempilounaitaan ja teen tätä hänelle ainakin kerran viikossa, kun edellispäivän päivällistä ei ole jäänyt lounaalle saakka. Kolmevuotias on aina superonnellinen saadessaan tätä. Tämän yli lyö melkeinpä vain maksalaatikko. Mutta maksalaatikko voittaa mitä vain. Mutta. Olen onnellinen, kun voin tehdä lapseni onnelliseksi näin helposti ja yksinkertaisesti. Ja näitä aineksia on kaapissa aina.

Pikkumunakas yhdelle:

2 munaa
loraus (n.1/2dl) maitoa
tilliä sen verran kuin lapsi laittaa
pippuria sen verran kuin lapsi myllää
suolaa sen verran kuin lapsi myllää ja äiti huutaa stop!

paistamiseen öljyä.

Laita öljy lämpiämään pannulle kutosella (asteikolla 1-9). Riko kananmunat pannulle, kaada joukkoon maitoa ja anna lapsen maustaa. Sekoita tasaiseksi lastalla ja sen jälkeen sekoittele kunnes on hyytynyt munakokkelimaiseksi "puuroksi". Kippaa lautaselle, anna lapsen kauhoa päälle raejuustoa, piristä jollain vihanneksella ja tarjoile.

Ja näin kaunista se on: 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti