perjantai 31. tammikuuta 2014

Kananugetit


Juuri kun pääsin sanomasta, että en tykkää kovin paksusti paneroiduista ruoista, tein kananugetteja. No, nimestään huolimatta kuorrutteesta ei tullut kovin paksu ja hyvä niin. Oikeastihan nugetit pitäisi uppopaistaa tai ainakin paistaa reilussa öljyssä pannulla, mutta tein terveellisemmän arkiversion ja paistoin ne ilman rasvaa uunissa. Niinkin pinnasta tuli mukavan rapea, mutta ei niin napsahtava kuin rasvapaistetuissa, tietenkään. Me söimme nugettien kanssa pikaruokamaisesti uunissa tehtyjä peruna- ja porkkanatikkuja sekä kermaviilidippiä. Ja kuten aina, raejuustoa ja vihanneksia.

Kananugetit

500 g broilerin fileitä

1 dl kuivunutta leipää murustettuna (tai korppujauhoja, leivästä tulee parempaa)
½ dl vehnäjauhoja
paprikajauhetta
sipulijauhetta
curryä
valkosipulijauhetta
pippuria
suolaa

2 kananmunaa

Sekoita kaikki kuivat aineet, mausteita maun mukaan. Laita lautaselle odottamaan. Riko toiselle lautaselle kaksi kananmunaa ja sekoita niistä rakenne rikki. Leikkaa kanafileet sopiviksi, tasakokoisiksi paloiksi. Pyöritä palat ensin kananmunassa ja sitten leivitteessä niin, että ne ovat kauttaaltaan leivitteen peitossa. Paista 225 asteessa 10-15 min, kunnes ne ovat kauniin värisiä.


Peruna- ja porkkanatikut saivat tällä kertaa mausteekseen paprikaa, valkosipulijauhetta ja suolaa ruokalusikalliseen öljyä sekoitettuna. Oli kätevää laittaa ensin juurekset uuniin vartiksi ja sitten nugetit paistumaan samalle pellille loppuajaksi.

Kermaviilidippi

Purkki kermaviiliä
1 tl balsamicoviinietikkaa
1 tl sokeria
1 tl sinappia
suolaa  
valkosipulijauhetta
pippuria
oreganoa

Sekoita ainekset keskenään ja dippaile!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti