torstai 27. helmikuuta 2014

Brownie + cookie = BROOKIE!

Tykkäätkö suklaasta? Browniesta kenties? Ja keksitkin maistuu?

Minä(kin) vastasin kaikkiin näihin kysymyksiin kyllä.  Mikä siis voisi olla parempaa kuin syntisen suklainen yhdistelmä näistä kahdesta? Tämä leivonnainen tuli puheeksi leikkipuistossa yhden toisen äidin kanssa ja samantien tuli halu kokeilla moista. Onneksi meille tuli eilen illalla vieraita, niin sain hyvän syyn leipomiseen.

Meillä leivonnaisille käy helposti niin, että niitä syödään silloin kuin suunniteltu, mutta mies ei pidä huolta sen lopun syömisestä, jolloin minun on ihan pakko. Varsinkin näin kotona päivät ollessa tämä velvollisuus lankeaa minulle suorastaan pakottavasti. Olen aseistautunut tätä pullansyntipakkoa vastaan niin, että leivon pieniä annoksia. Eilenkin leivoin tämän brookien sellaiseen pieneen vuokaan, jonka kolmevuotias on saanut lasten leivontasetin mukana. Toimiva vuoka ja kokoa vain n. 12x20 cm. Siihen riittää puolikas normaaleista 20x20 tai 22x22 -vuokiin tarkoitetuista ohjeista ja juuri sopivasti, kun vieraita on tulossa yhden (kaksilapsisen) perheen verran. Ei jää sitä seuraavan päivän syötävää niin paljoa.

Tarkoitus on, että brookien browniepohja on mehukas ja kostea ja päällä oleva cookieosa puolestaan keksinrapea. Itselläni keksi jäi hieman liian pehmeäksi, mutta se ongelma on ratkaistu tässä tänne kirjoitetussa reseptissä lisäämällä jauhoja taikinaan. Keksitaikinasta kannattaa tehdä murumaista, eikä jättää pehmeäksi, niin keksikin on riittävän rapsakka. Jos keksi jää pehmeäksi, on lopputulos ehkä maailman paras litteä tiikerikakku. Ei paha sekään!

Brookie 
pieneen, 12x20 -vuokaan

Brownie:
50 g voita
50 g tummaa suklaata
1 muna
1 dl jauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
ripaus suolaa
3/4 dl sokeria
1 rkl fariinisokeria

Cookie:
50 g voita
½ dl sokeria
1 rkl fariinisokeria
1 muna
2 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
50 g suklaata

Tee ensin brownie. Sulata voi ja suklaa mikrossa. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi ja sekoita sitten muna ja sokerit hyvin joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele suklaamassaan. Levitä leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja laita pakastimeen jäähtymään siksi aikaa kun teet keksitaikinan.

Vatkaa voi ja sokerit hyvin keskenään. Lisää muna ja vatkaa sitäkin reilusti. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja lisää ne taikinaan. Sekoita vain sen mitä pakko. Rouhi suklaa ja kääntele se taikinan joukkoon. Levitä cookietaikina brownien päälle pieninä nokareina. Paista 175 asteisessa uunissa 25 minuuttia.






2 kommenttia:

  1. Me tehtiin Hesarin ohjeella tätä tyttöjen kanssa Helsingissä. (Tai siis mä valvoin tekemistä viinilasin kansaa) hyvää oli mutta odotukset oli suuremmat. Musta perus cookie on parempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mullakin oli odotukset korkeammalla, mutta kyllä tämä hyvää oli. Kaikkea pitää kokeilla :) Ei tämä ihan top kymppiin pääse, mutta teen kyllä varmasti joskus toistekin.

      Poista