perjantai 14. helmikuuta 2014

Riisipuuroa

Jouluruokaa? Ehkä jonkun mielestä. Mutta kun kolmevuotias tulee lounaan jälkeen katsomaan silmiin ja pyytämään koiranpentukatseella, että voitaisko tehdä riisipuuroa ja hän haluaa mantelin, niin kyllä se sopii. Riisipuuroa syödään meillä ympäri vuoden aina silloin tällöin, ruokana tai iltapalana, sillä se vain on niin hyvää. Lisäksi sen valmistus on kerroskattilalla niin maailman helpointa. Parin minuutin valmistelut ja sitten vain unohdetaan kattila puoleksitoista tunniksi, ehkä käydään vähän välillä sekoittamassa.

Riisipuuro

1,5 litraa maitoa
3 dl vettä
3 dl puuroriisiä
1 tl suolaa
(½ tl kardemummaa)
nokare voita

Laita kerroskattilan alaosaan sopivasti vettä ja laita maito kuumenemaan yläosaan. Keitä pienemmässä kattilassa vesi, lisää sinne suola ja riisit. Anna kiehua kunnes vesi loppuu. Sekoita riisit maidon joukkoon. Mausta kardemummalla. Anna hautua kannen alla ainakin puolitoista tuntia. Sekoittele välillä. Lisää valmiiseen puuroon voinokare ja sekoita. Kun puurossa on kardemummaa, ei päälle tarvitse kuin vähän sokeria, kanelin voi jättää jouluun. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti