maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kun pitää itse olla muualla - kanaa ja riisiä uunissa

Tämän päivän päivällisenvalmistuksessa yhdistyi kaksi haasteellista muuttujaa. Ensinnäkin, jääkaappi oli viikonlopun reissun ja kaupassa käymättömyyden jälkeen jälleen tyhjähkö. Toisekseen, minun piti lähteä lasten kanssa hakemaan miestä töistä ja jäädä itse samalla reissulla salille, joten ruoan piti tehdä itse itsensä valmiiksi sillä aikaa, kun olimme hakureissulla, että he pääsisivät kotiin tullessaan suoraa pöytään. Tilanne tuli päälle vähän yllättäen, joten ruoan valmisteluaikaa ennen lähtöä oli minimaalisesti. Tällä yhtälöllä syntyi aika tylsän kuuloinen ruoka, mutta josta koko perhe tykkäsi yllättävän paljon (ja kolmevuotias jopa kehui kanaa hyväksi! Tällä ruokakehulla elää taas pari viikkoa...) Tämän valmisteluaika on alle kymmenen minuuttia ja sen jälkeen se valmistaa itsensä uunissa. Helppoa kuin mikä!

Kanaa riisipedillä uunissa

3 dl riisiä
7 dl vettä
1 kasvis- tai kanaliemikuutio
3 rkl soijakastiketta
4 kpl broilerin rintafileitä
3 rkl pestoa 
100 g fetaa
1 paprika

Keitä vesi ja liota sinne liemikuutio. Voitele uunivuoka, esim. lasagnevuoka. Levitä pohjalle riisit. Ripottele soijakastike riisin päälle sinne tänne. Laita broilerinfileet riisin päälle. Suikaloi paprika ja laita sekin vuokaan. (Halutetssasi laita suolaa ja pippuria broilereille) Levitä broilerien päälle pestoa. Murusta fetaa broilerien päälle. Kaada vuokaan kasvis- tai kanaliemi. Neste peittää broileritkin melkein kokonaan. Laita vuoka uuniin ja uuni 200 asteeseen. Valmista tunnin kuluttua.


Kuva jäi nyt uupumaan, sillä mies ja pojat olivat olivat keskittyneet syömiseen, eivät kuvan nappaamiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti